Pääsimme projektiryhmämme kanssa pitämään workshopia Someron koulun 8.luokkalaisille ja lukion 2.vuoden opiskelijoille Someron 150-vuotis ja Suomen 100-vuotissyntympäivien kunniaksi järjestettävään innovaatiopäivään. Aiheenamme oli saada nuoret pohtimaan millaista on tulevaisuuden työnteko ja millaisia taitoja tulevaisuuden työntekijöiltä vaaditaan.

Aloitimme pohtimalla kuvia apuna käyttäen mitä työvaiheita, työkoneita ja tapoja on poistunut vuosien saatossa teollisuudesta ja maanviljelystä, minkä jälkeen ryhmät saivat pohtia mitä näihin aloihin tulee ja mitä poistuu seuraavan 30 vuoden aikana. Nuoret saivat huomata kuinka paljon helpompaa on katsoa taaksepäin ja nähdä mitä on tullut lisää ja mikä on jäänyt pois kuin taas ajatella tulevaa ja miettiä miten kaikki kehittyy ja mihin meillä on mahdollisuus tulevaisuudessa.

Alkukankeuden jälkeen kuitenkin jokaisesta workshopista nousi päällimmäisiksi teemoiksi ekologisuuden kehittyminen, automatisoituminen, robotit, erilaiset kulkuneuvot ja ihmisten konkreettisen läsnäolon puuttuminen työpaikoilta. Nuorten idea
t kuulostivat omaan korvaan korkealentoisilta, kunnes aloin myös itse miettiä kuinka villejä omat toiveet ja näkemykset tulevaisuudesta on ollut teini-iässä – ja nyt ne on jo joku toteuttanut. Nuorilla on rohkeutta ajatella ”out of the box” ja hyvä näin, hehän ovat meidän tulevaisuuden asiakkaita ja itse ohjautuvia työntekijöitä ja aikamme vaikuttajia.

Jos sinun koulussasi/yrityksessäsi/työpaikallasi/harrastetoiminnassa ollaan kiinnostuneita tämän tyylisestä tulevaisuuden innovoinnista voit tilata meidät järjestämään workshopeja paikan päälle. Muistathan että menestyäkseen tulevaisuudessa on oltava askeleen edellä tästä päivästä.

* Marjo-Riitta Reijonen

IMG-20170412-WA00263